Hellurei ja hellät tunteet!
En ole vähään aikaan päivitellyt tätä blogia ja nyt kyllä nolottaa. Kokeileva keittiö on ollut vauhdissa, mutta mitään ei ole tullut kirjoitettua ylös, saatikka laitettua tänne blogiin. Onneksi vielä kerkeän tämän postaamaan ennen kuin vuosi vaihtuu!
Tänä vuonna on tullut kauppoihin paljon ihania vegaanisia tuotteita ja olen hyvin innoissani tästä uudesta suuntauksesta! Itselleni näistä uutuuksista suosikeiksi ovat nousseet Hoviruoan Kasvispiirakka ja Verson Härkäpapuvalmiste 'Härkis'.
Tässä kuvien kera Perunasalaatti.
1kg perunoita
1 pieni sipuli
kapriksia maun mukaan
1/2 tuorekurkku
maustekurkkuja maun mukaan
2 purkkia kasvisfraichea
suolaa
mustapippuria
basilikaa
persiljaa
valkosipulia
sipulijauhetta
jauhettua sinapinsiementä
1 rkl oluthiivahiutaleita
- Keitä perunat. Itse keitin kuorineen, sillä itse tykkään tehdä tämän perunasalaatin niin, että perunoissa on vielä kuoret tallella. Anna perunoiden jäähtyä.
- Tee kastike maustumaan. Yhdistä mausteet kasvisfraichen kanssa (itse käytin sekä Yosan että Oatlyn fraicheja, koska en osannut päättää kumpi on parempaa :D ). Laita kastike maustumaan jääkaappiin.
- Pilko perunat, sipuli, kurkku ja maustekurkut. Yhdistä keskenään ja lisää kapriksia maun mukaan. Maista kastiketta, lisää tarvittaessa mausteita ja lisää kastike salaattiin. Laita jääkaappiin jäähtymään ja maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.
- Tarjoile uutena vuotena kasvisnakkien kera!