perjantai 30. joulukuuta 2016

Perunasalaatti uudeksi vuodeksi

Hellurei ja hellät tunteet! 
En ole vähään aikaan päivitellyt tätä blogia ja nyt kyllä nolottaa. Kokeileva keittiö on ollut vauhdissa, mutta mitään ei ole tullut kirjoitettua ylös, saatikka laitettua tänne blogiin. Onneksi vielä kerkeän tämän postaamaan ennen kuin vuosi vaihtuu!

Tänä vuonna on tullut kauppoihin paljon ihania vegaanisia tuotteita ja olen hyvin innoissani tästä uudesta suuntauksesta! Itselleni näistä uutuuksista suosikeiksi ovat nousseet Hoviruoan Kasvispiirakka ja Verson Härkäpapuvalmiste 'Härkis'. 

Tässä kuvien kera Perunasalaatti.

1kg perunoita
1 pieni sipuli
kapriksia maun mukaan
1/2 tuorekurkku
maustekurkkuja maun mukaan

2 purkkia kasvisfraichea
suolaa
mustapippuria
basilikaa
persiljaa
valkosipulia
sipulijauhetta
jauhettua sinapinsiementä
1 rkl oluthiivahiutaleita





  1. Keitä perunat. Itse keitin kuorineen, sillä itse tykkään tehdä tämän perunasalaatin niin, että perunoissa on vielä kuoret tallella. Anna perunoiden jäähtyä.
  2. Tee kastike maustumaan. Yhdistä mausteet kasvisfraichen kanssa (itse käytin sekä Yosan että Oatlyn fraicheja, koska en osannut päättää kumpi on parempaa :D ). Laita kastike maustumaan jääkaappiin.
  3. Pilko perunat, sipuli, kurkku ja maustekurkut. Yhdistä keskenään ja lisää kapriksia maun mukaan. Maista kastiketta, lisää tarvittaessa mausteita ja lisää kastike salaattiin. Laita jääkaappiin jäähtymään ja maustumaan vähintään puoleksi tunniksi. 
  4. Tarjoile uutena vuotena kasvisnakkien kera!







sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kaakao-maapähkinävoimousse

300 g pehmeää tofua
1 dl maapähkinävoita
0,5 rkl vegaanista kaakaojauhetta (voi lisätä oman maun mukaan)
2 rkl agavesiirappia (tai oma valintaista makeutusainetta)

Tästä tulee noin 3 annosta)

1. Vatkaa kaikki moussen ainekset sekaisin.
2. Jaa mousse kippoihin.
3. Laita tekeytymään jääkaappiin noin tunniksi.
4. Koristele rouhitulla vegaanisella suklaalla.

Vegaaniset pihvit

Viime kesänä tuli paljon tehtyä vegaanisia pihvit. Tällä ohjeella voi tehdä helposti grillattavia ja paistettavia lihankorvikkeita ja ohjetta on helppo muunnalla oman makunsa mukaiseksi.

2,5 dl gluteenijauhoja (osan jauhoista voi korvata kikhernejauhoilla eli gramjauhoilla, mutta suosittelen pidättäytymään 0,5 dl kikhernejauhoja, jotta koostumus pysyy hyvänä)
2 rkl oluthiivahiutaleita (ei pakollinen, toimii myös ilman niitä)
1 rkl savupaprikaa
2 tl sipulijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
rouhittua mustapippuria oman maun mukaan
1 3/4 dl kasvislientä
2 rkl maapähkinävoita
1 tl nestesavua (löytyy esim. verkkokauppa.comista ja isoimmista marketeista)
1 rkl soijakastiketta

1 dl vegaanista barbeque-kastiketta pihvien sivelyyn paistamisen aikana

1. Esilämmitä uuni 175 asteeseen.

2. Sekoita kuivat aineet yhteen.

3. Valmista kasvisliemi pienessä kattilassa ja sekoita siihen maapähkinävoi, nestesavu ja soijakastike.

4. Sekoita kasvisliemisekoite kuivien aineiden sekaan ja sekoita hyvin. Vaivaa taikinaa 2-3 minuuttia, jotta saat hyvän sitkon aikaiseksi.

5. Jaa taikina osiin ja levitä pihvit pellille. Paista noin 15 minuuttia.

6. Paista pihvit loppuun grillissä tai pannulla ja sivele pihvin bbq-kastiketta paiston yhteydessä.

Nauti lohkoperunoiden tai -bataattien sekä raikkaan salaatin kera!